maanantai 15. tammikuuta 2018

Sattumia ja tapahtumia




Nuorena kai useimmat toivovat elämäänsä jännitystä, vaihtelua, pientä seikkailun makua.

Vanhemmiten haluaa pikemminkin sitä tasaisen tappavaa arkea; muutos kun useimmiten tarkoittaa menoa huonompaan suuntaan. Siltä ainakin usein tuntuu. Lääkäri ja lääkkeet tulevat tutuiksi...

Pienten lasten vanhempanakin ajatteli joskus: nyt on olleet niin kauan terveinä, eiköhän kohta jotain ilmene. Ja niinhän se usein kävi.

Toisinaan erilaiset sattumukset tuntuvat tulevan jonossa.
Kuten nyt.

Pueblon presidentti ilmoitti, että yhteen varastoistamme oli ilmeisesti murtauduttu. Lähellä oleva asunto on tyhjillään, joten rosmo on saanut puuhailla rauhassa. Mitään varastamisen arvoista huoneessa ei onneksi ollut. Turhaa roinaa vain.  Melkein kävi voroa sääliksi...

Toisen varastomme vuokraaja taas jätti maksamatta vuokraa niin kauan, että kehotimme häntä tyhjentämään sen. Mies teki niin, mutta mulqvist ei toimittanut meille avainta.
(Nyt porukka on kadonnut ja asunto on tyhjillään ja ilmeisesti pankin hallussa.)

Samalla varastoreissulla vaimo ulkoilutti koiraamme. Omalla taloyhtiön parkkipaikalla Ella  on juossut pallon  perässä kymmeniä kertoja.
 Itse palasin kotiin, valitettavasti, voisi nyt sanoa.

 Parvekkeelle ilmestyi pian  hiljattain yhteisöön  muuttanut (kuulema) nuorehko mies huutamaan, ettei po. alueella saa pitää koiraa irti. Vaimo vastasi hieman kipakkaan sävyyn, ja seurauksena mies tuli koiransa kanssa ulos, sillä seurauksella, että melkein vasikan kokoinen peto, joka on aiemminkin yrittänyt hyökätä Ellan ja monen muunkin koiran kimppuun, teki nytkin niin, omistajaN yrittämättä kunnolla estää.  Harkittu, aggressiivinen teko, parhaaseen nuoren espanjalaismiehen macho-tyyliin.


Asia siirtyy Guardia Civilille.  Toivottavasti he ottavat asian todesta, eikä vain "hysteerisen naisen" valituksena.

Olemme ottaneet myös yhteyttä Pueblo Los Olivosin presidenttiin. Monet ihmiset ovat samaisesta koirasta valittaneet, että se haukkuu usein pitkin päivää. 

Joistakin ihmisistä ei todellakaan ole koiranomistajiksi. 


torstai 11. tammikuuta 2018

Huumori on vakava asia - tai ainakin joskus melko vaikea



Maailman ohuimmaksi kirjaksi ovat jotkut ehdottaneet teosta Ruotsalaiset sotasankarit.  (Ilmeisesti jotkut yhä uskovat, että se suurvalta-Ruotsi luotiin suomalaisten urhoollisuuden avulla.) 

Yhtä hyvin voisi se kirja olla Ruotsalaiset mäkihypyn olympia- ja MM-voittajat.  (Ruotsalaiset varmaan kuittaisivat tämän ehdottamalla teosta Suomalaisen jalkapallon kunniakkaimmat hetket.)


Aika paljon ääniä on saanut myös teos Saksalaisen huumorin tietosanakirja  A - Ö.


Olen tuntenut aika monta saksalaista ihmistä IRL eli ihan oikeassa elämässä, eikä heidän huumorintajussaan ole ollut mitään vikaa.


Saksalaisista kirjoista taas en menisi takuuseen.  

Olen aikaisemmin kirjoittanut blogiini mm. kirjasta Täällä pohjoisnavan alla  ja toisesta saksalaisesta teoksesta.

Näiden huumori oli kuitenkin suht. ymmärrettävää.  Jos kohta kliseistä...


Tässä suhteessa aivan omaan sarjaansa nousee kirja Happy family.


Saksalaisen David Safierin teos on erään arvostelijan mukaan "saanut koko Euroopan tikahtumaan nauruun".


No, jos esimerkiksi "anopillani on niin huono maku, että paremmassa maailmassa se olisi kielletty kuolemantuomion uhalla"  on hauska lause, niin kaikin mokomin.


Lisää hulvatonta huumoria:  "Avaisinko telkkarin? Toisaalta sieltä voisi tulla pelottavia asioita...ampumista, petoeläimiä tai kansanmusiikkia".


"Kenenkähän hengentuotosta vampyyrin antomia oikein oli? Varmaan saman vitsiniekan, joka oli suunnitellut miehen sukuelimen".


"Jos kannessa ei olisi ollut zombeja, jotka muistuttivat etäisesti Rollareiden Keith Richardsia...."


On kirjassa näiden (ja muutaman sadan muun) puujalkavitsin lisäksi ihan juonikin.


Happy Familyn pääosassa on varsin omituinen perhe.

 Epätoivoinen äiti yrittää elvyttää perhesuhteita viemällä  koko porukan hirviökostuumeissa Stephenie Meyerin kirjan julkaisutilaisuuteen.  Paluumatkalla perheen tielle osuu noita, joka taikoo heidät naamiopukujensa mukaisiksi otuksiksi: vampyyriksi, ihmissudeksi, muumioksi ja Frankensteinin hirviöksi.
Palatakseen alkuperäiseen muotoonsa heidän piti kuulema matkustaa Transilvaniaan.

Että sellaista.  

Jätin lukemisen kesken.

Saksalaisten "humoristien" hengentuotteisiin en oikein juuri nyt  jaksa uskoa. Ehkä (toivottavasti) joku osoittaa, että pitäisi.  








Bates Motel