maanantai 26. kesäkuuta 2017

Too old to rock´n´roll but too young to die...




"Too old to rock and roll" oli Jethro Tull -yhtyeen yhdeksäs studio-albumi.

Se oli folkia ja rockia yhdistelevän yhtyeen proggressiiviseksi rockiksi kutsuttuun genreen kuuluva albumi. Yhtyeen nimi viittaa historiaan 

Kyseessä oli eräänlainen konseptialbumi. Se kertoi
 kuvitteellisesta rock-starasta, joka koki vanhenevansa, 
itse asiassa albumi oli eräänlainen musikaali. Albumi sai
 melko nuivat arvostelut, ja myös myynti oli vähäistä 
aikaisempiin albumeihin verrattuna. Bändin huippukausi 
osuu 60-70 -luvuille. Huippu linee LP Aqualung 
vuodelta 1971. Huilisti Ian Anderson jatkaa nykyisin 
sooloartistina.

Venäläinen runoilija ja laulaja Vladimir Vysotski puolestaan
lauloi "Runoilijoissa" kuinka mm. Pushkin, suuri venäläinen runoilija, kuoli jo 37-vuotiaana. Kuten "oikean" runoilijan
 pitää...
Vysotskikin  kuoli sitten kuitenkin itsekin 42-vuotiaana,
 runoilijalle sopivasti mm. runsaan alkoholinkäytön vuoksi.

Monet lahjakkaat ihmiset  ovat kuolleet liian aikaisin. 
Lista on niin pitkä, että sitä on turha edes kokonaan  toistaa.
   Jimi Hendrix, Brian Jones.  Jim Morrison,  Janis Joplin.
 Amy Winehouse . 27 vuotta tuntuu olevan kohtalokas 
ikä rock-tähdelle.

Toki viisikymmentäluvulla moni rock-tähti kuoli
 tapaturmaisesti, tunnetuin on  "the day when music died", 
Don McLeanin laulu
 jonka  sanoituksessa säkeellä ”The Day the Music Died” 
viitataan vuoden 1959 lento-onnettomuuteen, jossa 
menehtyivät Buddy Holly ja  Ritchie Valens sekä 
The Big Bopper

Monet muut rock- ja soul-laulajat kuolivat aikoinaan liikenne-
 tai lento-onnettomuudessa. 
Elvis Presley kuoli ollessaan 42-vuotias. Bob Marley  
vain 36-vuotias. "Kingin" levyjä on hänen kuolemansa
 jälkeen myyty paljon enemmän kuin hänen eläessään.

Listaa voitaisiin jatkaa ns. maailman tappiin. Tänä päivänä
 rock-starojen kuolemat ovat melkein jokapäiväisiä, ja
 "normaaleja"

Toisaalta, jotkut tuntuvat jatkavan ja jatkavan.
 Rolling Stones tekee tänä vuonna  (2017)  
No filter -kiertueen.
Sosiaalisessa mediassa on (ehkä aiheellisesti) kysytty:
 millaisen maailman me jätämme Keith Richardsille? 



Bates Motel