Todellisuus ja "todellisuus"

Olen elämässäni tuntenut monia  ihmisiä, jotka eivät ole olleet "lukuihmisiä". Monet heistä (kuten nykyisen vaimoni isä) elivät elämän, josta olisi helposti voinut kirjoittaa kirjan tai pari tai tehdä elokuvan. Kuten vaimoni elämästäkin.

En usko että oma isäni luki montakaan romaania. Tuntemattoman sotilaan varmasti, samoin Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Hän kuitenkin seurasi uutisia ja osallistui politiikkaan ja ay-liikkeeseen koko elämänsä ajan, eläkeikään saakka. Tietokirjoja (lähinnä muistelmia ym. hän kyllä luki. Äitini luki paljon, ja vanhempana lähinnä historiaa ja muistelmia.  Kaikki siskot ja veljet ovat olleet lukuihmisiä.

Olen aina lukenut. Siitä asti kun opin tuon taidon. Joskus nuoruudessani  kun juttelin kaverini kanssa, totesimme, että esimerkiksi aamiaispöydässä luemme vaikka tekstiä maitopurkin kyljestä, ellei muuta ole saatavissa... 

Onko lukeminen tärkeää? Antaako se enemmän kuin esimerkiksi elokuvan tai sarjaohjelman tai dokumentin katsominen?  

Katselen paljon myös elokuvia. Luen joka ikinen päivä. Kumpi antaa enemmän?  En osaa sanoa. Kuva voi vaikuttaa vahvasti. Järkyttää. Innostaa.  "Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa".  Propagandaan on aina käytetty kuvia. Tänä päivänä, kun kuvien manipulointi on helppoa, ehkä enemmän kuin koskaan. 

En halua luokitella ihmisiä.  Jos (ja kun) joku ei halua lukea "tarinoita" tai katsella filmejä jotka ovat "satuja", hyvä on.  Maailma on varmasti tarpeeksi jännittävä ilman keksittyjä tarinoitakin.  Nykyisen vaimoni ja hänen perheensä elämästä voisi kirjoittaa vaikka useammankin tarinan. He kaikki asuvat syntymämaansa ulkopuolella. Ovat siis ollet maahanmuuttajia. Asuvat kolmella mantereella. 

Minä haluan elää maailmassa, missä todellisuuden rinnalla on olemassa myös "todellisuus" joka on kirjoittajan luoma. Niin kauan, kuin tuota keksittyä todellisuutta ei esitetä totena. Kuten nykyisin yhä enemmän tuntuu tapahtuvan.  

 

MIKSI VIHAAN PERSUJA (?) eli sitäkö saa mitä tilaa...

Ylläolevan otsikon voi kirjoittaa sekä kysymysmerkin kanssa että ilman.

Ilman kysymysmerkkiä se merkitsisi, että myönnän näin olevan, ja (mahdollisesti) haluan selvittää  miksi. 

Kukaan (ilmeinen tai selkeästi) perussuomalaisten kannattaja/äänestäjä ei ole minulle tuota kysymystä esittänyt. Ilmeisesti siksi, että heidän mielestään vastaus on selvä: olen vihervassari. Se riittää.  Yllättävää kyllä, minulta on kysynyt pikemminkin liberaalia maailmankatsomusta edustava ihminen, mihin "persuvihani perustuu"!  Ja toisaalta, perussuomalaisten kannattaja ihmetteli joskus "miten kenestäkään voi tulla vihervassari?!"  Tarkoittaen ilmeisesti minua.

Perussuomalaisten ja heidän kannattajiensa/äänestäjien sanastossa vihervassari on lähestulkoon jokainen, joka ei ole heidän kanssaan yhtä mieltä.  No, ehkä kokoomusta ja kristillisiä lukuun ottamatta.  

Jotkut käyttävät vieläkin raflaavampaa ilmaisua: vihervassari mädättäjä. Muitakin nimiä on: suvaitsevaisto (suvakit) jne jne.

Vihelletäänpä peli poikki.

Isäni oli demari. Aikana, jolloin puolueella oli maine työväen puolueena. Demokratian puolustaja, niin vasemmalta kuin oikealtakin tulevia äärimmäisliikkeita vastaan.   Nuorena näin demarit liian "kesyinä". Halusin, monen sen ajan nuoren tavoin, muuttaa yhteiskuntaa.  Sama halu minulla on edelleen, mutta malttia on enemmän.

Sen jälkeen kun lähdin Suomesta, poliittinen tilanne ja ilmasto on muuttunut rankasti. Perussuomalaiset on kasvanut yhden miehen puoluesta suurpuolueeksi. 

Puolueen ohjelma on  sekoitus sosiaalisia tavoitteita ja ylikansallista uhoa. Suomalaisuus nähdään arvona, joka ei saa muuttua vieraiden kulttuurivaikutteiden kautta. Näin asia sanottuna poliittisesti korrektilla kielellä.  Kannattajien ja puoluetta äänestävien kielikuvat ovat suorempia: mm. nekrut ja ählämit  (muslimit) pitää lähettää takaisin omaan maahansa ("postimerkki perseeseen ja ulos") tai, jos ovat syyllistyneet rikosksiin., "ne pitää opettaa pesäpallomailalla tai viedä saunan taakse ja lopettaa". 

Puolueen puheenjohtaja Soini  on (tietysti) kieltänyt vihapuheiden oikeutuksen (ja lisää tietysti  molempiin suuntiin).
Poliitikko ei yleensä.suoranaista vihapuhetta halua julkisesti esittää. Poikkeuksiakin on.  Puolueen jäsen, MEP  Jussi Halla-aho on saanut tuomion vihapuheesta. Puolueen kansanedustaja ja Suomen Sisun pj. Olli Immonen on kokoontunut Suomen Vastarintaliikkeen eli avoimesti kansallissosialistista yhteispohjoismaista valtiota kannattavan liikkeen kanssa suunnittelemaan "strategiaa taistelussa, joka tulee tapahtumaan". 

Perussuomalaiset EI ehkä ole pohjimmiltaan  natsi- eikä fasistipuolue. On kuitenkin ilmeistä, että osa sen jäsenistä on natsimielisiä. Halla-ahon puheet ovat selkeästi rasistisia.  Puolueen "maahanmuuttokriittinen" ohjelma pyrkii eristämään Suomen tämän päivän maailmassa, ja on epäsuorasti rasistinen. Tässä lienee minulle ja useimmille muille jo tarpeeksi syitä olla hyväksymättä puolueen linjaa ja tavoitteita. Puhumattakaan puolueen arvokonservatiivisesta suhtautumisesta mm. avioliittolakiin ja taiteisiin.

Entisen sosiaalidemokraatin ja ydinvoimalobbaajan, "työmies" Matti Putkosen uho haastaa lehtiä ja jopa yksityisiä ihmisiä oikeuteen natsisyytteiden takia on perinteistä "tämähän on poliittista ajojahtia"- ja uhritaktiikkaa.  Pitkään politiikassa mukana olleena Putkosen tietää, että puolue, oli se hallitusvastuussa tai ei, joutuu kokemaan ja kestämään myös kritiikkiä.  Todettakoon, että vuoteen 2011 asti perussuomalaiset vastustivat ydinvoimaa.   Ja hallitukseen menoon saakka he sanoivat jyrkän EI Kreikan tukipaketille. Taisi siis Putkonen tulla oikeaan puolueeseen; takinkääntö sujuu siellä mallikkaasti.

Joten, summa summarum: En todellakaan vihaa perussuomalaisia. Luultavasti suuri osa sen kannattajista ja äänestäjistä on "tolkun ihmisiä". Mikäli vihapuheet, perättömät huhut ja jopa väärennökset mm. maahanmuuttajien uskomattomista etuisuuksista jäisivät pois, eivätkä sen jäsenet örveltäisi kännissä julkisuudessa ja veisi kavereitaan näyttämään natsitervehdystä eduskunnassa, puolue voisi kerran jopa olla todella ihan salonkikelpoinen.  Mutta siihen asti: Takkiani en käännä.  

Näillä mennään. Ei mulla muuta.
































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































































  

Mää olin TAAS Mänttässä! Ja koko kylä tanssi ja soi. (2015)

Helena Haaparannan

 

Matka Mänttään (Mänttä-Vilppula) alkoi perjantaina 24.7.  inhimillisesti katsoen kammottavaan herätysaikaan: kello kolme (3). Ilma on jo (tai edelleen, aamuyöstä) kuuma. Kapsäkki on pakattu, kaikki kunnossa. Aamiainen (vai yöpala?), sitten matkaan.
Lentoasemalla rutiinit, odottelua, lopulta koneeseen.

Vierustovereiksi sattuu eläkeläispariskunta Benalmadenasta. Pakenevat helteitä vilpoiseen kotimaahan. Juttelemme mukavia, ja matka joutuu. Neljä tuntia ja kymmenen minuuttia, ja ollaan Tampereella.  Tytär vie kyydissä Mänttään, mutta palaa itse Tampereelle, kun ensin on käynyt mummoa katsomassa.

Mää oon Mänttästä -tapahtuma oli jo käynnistynyt torilla, minne en ajoissa  ehtinyt. Sen sijaan Los Dosin  keikalle ehdin.  Göstan konsertti jää väliin ja nukkumatti alkaa kutsua jo hyvissä ajoin.

Neon 2, eikun siis,  son  Los Dos.

Lauantaina 25.7. sitten katseltiin reinofutista ja ihan "oikeatakin" jalkapalloa Mäntänvuoren kentällä:
13 Reinofutis, FC Juicen kirjasto vs. FC Kop@  Juicen kirjaston pojat ovat ilmeisesti treenanneet jalkapalloa, eivät vain lukeneet ja kuunneelleet Leskistä. Selkeä voitto vieraille.
14 Ainofutis,  FC Märylin vs. FC Ladies. Kotijoukkue taisteli urhoollisesti, mutta niukka tappio tuli yleisön kannustuksesta huolimatta.
15 Valon peli, Mäntänvuoren jalkapallokenttä: Valo - LeKi Futis.Valolle maalin tappio, vaikka tilanteita oli ja kannustus oli raivokasta.
Kormus viihdytti jalkapallo-otteluiden lomassa. Mm.Juicen kappaleita. Maukasta suomirockia.

Katusählyn loppuottelunkin ehdin näkemään...

Vuorenmaja tarjosi jälleen hyvää musiikkia ja hyvää seuraa.  Radio Autere lähetti paikalta  ohjelmaa suorana. Helena Haaparannan konsertissa soi sähkökannel!  https://soundcloud.com/helena-haaparanta/smoke-on-the-water-live-vuorenmaja-2572015?fb_action_ids=10153560732959596&fb_action_types=soundcloud%3Apublish
  Myöhemmin illalla  Night Club Kane goes punk and pogo, lauteilla Metsäliitto Mäntän konttori ja Rattus.  Paikalla oli monia tuttuja, mutta keskustelu on hieman vaikeaa, kun bändien vahvistimet ovat täysillä. Musiikista en sano mitään...different strokes for different folks...

Sunnuntaina sataa aina lauloi Tapio Rautavaara aikoinaan, ja niin satoi nytkin. Päivä meni siis melkein ns. Punaiselle Ristille.  

"Lomaa" oli toki vielä paljon jäljellä. Tiistaina piti tottakai poiketa Vilppulan torilla kahden siskon kanssa, ja samat tututhan siellä oli kuin aikaisempinakin vuosina. Muurinpohjalettu ja kahvi olivat tietysti must.

          

                                                  

Keskiviikkona oli vuorossa matkan kulttuuripitoisin päivä.  Tutustuminen aikuisen tyttären kanssa Gösta- museoon sekä   Mäntän Kuvataideviikkojen antiin Pekilossa. 

                                                                     Vuoden museo Gösta  oli todella tutustumisen arvoinen niin itse paikkana kuin kokoelmiensa vuoksi. . 

Pekilon kokoelma oli toki ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen, mutta osa taiteesta,    joka oli hyvin sähköistä            ( eli  paljon videokuvaa ja ääntä) ei aina täysin minulle auennut.
                                                             

Torstaipäivälle ei juurikaan ollut suunnitelmia, paitsi siirtyminen Tampereelle, josta sitten perjantaina oli  vuorossa lento Malagaan ja siirtyminen Aurinkorannikon helteisiin Suomen viileydestä.   Onneksi viikolla olleista  neljänkymmen asteen lämpötiloista oli tultu ainakin hieman alas.

Viikko on lyhyt aika, varsinkin kun käytännössä matkoihin siitä kuluu kaksi päivää. Mutta aikaahan on, ja kello tikittää lisää jatkuvasti (minulla kun sellainenkin muinaismuisto kuin rannekello yleensä on mukana) ... ehkäpä jälleen ensi vuonna mää oon Mänttässä? Que será será...¡Hasta la vista!